Olen kierrellyt muutaman sadan metrin tai oikeastaan monen kilometrin säteellä Tuurinperästä katselemassa, löytyisikö mistään komean keltaista rypsipeltoa, josta saisin kuvia. Tuolla kaukana näkyy yksi olevan, mutta sínne ei pääse Corollalla.
No, oikeastaan olen etsinyt stadilaiskolli Viirua, joka saapui Täplä-sisarensa kanssa Tuurinperälle kesävieraaksi maanantaina 30. kesäkuuta. Viiru ja Täplä seikkailivat pari vuorokautta ensin metsissä, mutta ilmaantuivat sitten keskiviikkona peräkammarin sängylle lepäilemään avoimena pitämästäni tuuletusikkunasta.
Minä jo silloin hieman säälittelin Viirua, että uljas kolli liikkuu valjaisiin kiedottuna. Seuraavana tai ehkä sitä seuraavana päivänä minä sitten riisuin Viirulta valjaat pois. Se lähti heti ulos, eikä sitä ole sen koommin näkynyt.
Naapureihin se ei ole kuulemma muuttanut. Joku on mielestään nähnyt sen jokirannassa. Olen käynyt siellä ja monessa muussa paikassa tutkimassa ja huhuilemassa, mutta turhaan.
 |
| Täplä ja Viiru lepäilemässä 2. heinäkuuta. Minä jo silloin suunnittelin, että otanpa kohta Viirulta valjaat pois, koska kissan täytyy saada olla vapaa. |
Pomo ihmettelee, että onpa tuo stadilaiskolli kova hurvittelemaan. Pomohan on erittäin säyseä, kiltti ja varovainen kolli. Se ei ota turhia riskejä, vaan hoitaa tehtävänsä täysin asiallisesti. Täplä on perinyt Pomo-enonsa luonteen. Pomo saattaa jopa olla Täplän isä. Viirun isä se ei ainakaan ole.
Olen jo saanut Viirun helsinkiläiseltä edustajalta melkeinpä vihaviestin, että Viirun katoaminen on minun syytäni ja vastuullani, koska poistin siltä valjaat, joissa on myös puhelinnumero. Viirun mahdollisen löytäjän olisi ollut helppo soittaa, että Viiru on täällä. Nyt valjaat puhelinnumeroineen lojuvat eteisen penkillä ja Viiru on ties missä.
Viirusta ja minusta otettiin viime kesänä yhteiskuva: LINKKI. Vierailimme myös Isonkyrön markkinoilla: LINKKI.
Muistot ainakin jäävät jäljelle.